Suotuisa sijainti Kymijoen rannalla sai ihmiset asettumaan Oravalan kartanon maille luultavasti jo rautakaudella. Keskiajalta lähtien asutus on ollut vilkasta ja pysyvää. Oravalan kartano perustettiin vuonna 1671 kreivi Carl Gyllenstiernan aatelistilaksi. Ensimmäiset maininnat kartanon puutarhasta ovat 1670-luvulta, mutta nykyinen tammipuisto ja muotopuutarha saivat alkunsa vasta 1700-luvun loppupuolella.
Oravalan kartanon puutarha ja puisto sijaitsevat etelärinteessä Kymijoen varrella, asuinpihan alapuolella. Puutarhaa ympäröivät kartanon pellot ja vanhat metsälaitumet, ja puutarha-alueen laajuus on noin 1,8 hehtaaria.
Puutarhaviljely ja puiston hoito alkoivat taantua 1960-luvulla, ja alue ränsistyi vähitellen. Puutarhan hävitessä myös sitä koskeva tieto unohtui ja perimätieto haalistui. Noin 60 vuotta kestäneen sitkeän unen jälkeen puutarhaa on alettu varovaisesti herätellä uudelleen eloon.
Varhaisessa puutarhassa oli humalaa ja yrttitarha
1670-luvulla Oravalan kartanolla viljeltiin ohraa, kauraa, ruista, pellavaa ja humalaa. 1700-luvun alussa Oravalan kartano toimi Karjalan ratsuväkirykmentin everstiluutnantin virkatalona. Tältä ajanjaksolta on säilynyt yksityiskohtaisia tietoja kartanon rakennuksista, viljelyksistä ja puutarhasta.
Vuoden 1744 katselmus kuvaa tarkasti rakennuksia ja niiden kuntoa sekä kartanon viljelyksiä ja metsiä. Asuinpihalla sijaitsivat päärakennus, kaksi sivurakennusta sekä asuin- ja aittarakennus. Rakennukset muodostivat umpipihan.
Yrttitarhat sijaitsivat rakennusten pohjois- ja eteläpäädyissä, mutta katselmuksesta ei käy ilmi, minkä rakennuksen yhteydessä ne olivat. Yrttitarhan aidat ja portit olivat jo tuolloin rappeutuneet, mikä viittaa siihen, että yrttitarhoilla oli katselmuksen aikaan jo ikää.
Muotopuutarhan ja tammipuiston alkuvaiheet
Vuonna 1743 Ruotsin ja Venäjän välinen valtioraja vedettiin Kymijokeen, minkä seurauksena Oravala siirtyi Venäjälle. Kartano tuli 1770-luvulla haminalaisen varakkaan kauppiassuvun Bruunin omistukseen. Tammipuisto ja muotopuutarha saivat alkunsa Bruun-suvun omistuskaudella.
Bruun-suvun menestyvä liiketoiminta ja laaja verkosto loivat hyvät yhteydet Eurooppaan, minkä kautta kartanoon välittyi puutarhataiteellisia vaikutteita ja osaamista. Oravalan kartanolla oli lisäksi erinomaiset edellytykset edustavan ja vaikuttavan puutarhakokonaisuuden toteuttamiselle. Alkuperäisestä puutarhasuunnitelmasta ei kuitenkaan ole säilynyt tietoa, eikä myöskään siitä, millainen puutarha ja tammipuisto olivat alkuvaiheissaan.
Tammipuisto
Tammipuisto perustettiin 1770–1790-luvuilla. Tutkija Arthur Thesleff inventoi Itä-Suomen tammikantaa 1890-luvun alussa ja suoritti Oravalan kartanon tammien inventoinnin vuonna 1891. Tuolloin kartanon alueella kasvoi 66 tammea, joiden iäksi arvioitiin noin 100 vuotta, ja koko lähialueella esiintyi runsaasti nuoria tammia.
Ensimmäinen kirjallinen kuvaus kartanon puutarhasta on vuodelta 1804, jolloin Tarton yliopiston kasvitieteellisen puutarhan perustaja Gottfried Albrecht Germann vieraili Oravalan kartanossa. Germannin matkapäiväkirjassa puutarhaa kuvataan kauniiksi tammikujineen ja kartanoa tyylikkääksi.
Nykyisin vuosirenkaiden laskennan mukaan voidaan todeta, että tammien istutusajankohta ajoittuu vuoteen 1773.
Tammipuisto muodostaa laajan kokonaisuuden, jossa tammikujat ympäröivät kartanon piha-aluetta, puistokäytäviä ja tiereunoja. Tammipuisto on ollut olennainen osa muotopuutarhaa. Nykyisin puisto- ja piha-alueella kasvaa arviolta noin 100 tammea tai enemmän. Suurimman tammen ympärysmitta on noin viisi metriä, ja puistossa kasvaa useita tammia, joiden ympärysmitta on kolme–neljä metriä
Muotopuutarhan pääpiirteet
Oravalan kartanon puutarha on toteutettu muotopuutarhan periaatteiden mukaisesti. Sen keskipisteenä ja lähtökohtana toimi vanhan asuinpihan päärakennus. Käytävät ovat suoria ja muodostavat neliömäisiä kuvioita eli kortteleita. Käytävien rakenne paljastaa, että ne ovat ammattitaitoisen puutarhurin tekemiä: perustuksena on tiivis kivikerros sekä useita erikokoisia hiekkalajeja.
Käytävien yhteenlaskettu pituus on lähes kilometri, ja suurin osa niistä on todennäköisesti rakennettu puiston alkuvaiheessa. Aikoinaan keskikäytävää reunusti syreenikuja. Tämä puiston keskiakseli johti entisen päärakennuksen verannalta Kymijoelle.
Puutarhassa on useita terasseja ja luonnonkivestä rakennettuja muureja, joista osa leikkaa puistoaluetta. Entisen päärakennuksen alapuolella sijaitsee myös näyttävä penger.
Jättipuut
Tutkija Arthur Thesleff teki vuonna 1891 havaintoja Oravalan kartanon suurista puista. Kartanon pihalla kasvoi vanha saarni, jonka ympärysmitta oli metrin korkeudella 174 cm ja juuren kohdalta 206 cm. Kyseinen saarni oli todennäköisesti hoidettu pihapuu, joka kasvoi keskellä asuinpihaa vielä 1920-luvulla.
Puutarhassa kasvoi myös omenapuu, jonka ympärysmitta oli peräti 161 cm kolmen metrin korkeudella. Tammien vuosikasvu oli ollut nopeaa, ja niiden ympärysmitta saattoi olla jopa 306 cm. Nykyisin Oravalan kartanon vanhimman ja suurimman tammen ympärysmitta on noin 500 cm. Myös siperianlehtikuusien ympärysmitat ylittävät 300 cm.
Huvimaja ja uimatalo
Oravalan kartanon puistossa sijaitseva huvimaja on säilynyt nykypäiviin ja ajoittuu 1800-luvun alkuun. Huvimajassa on pärekatto ja kauniisti punottu sisäkatto, mutta katon kruununa toiminut valtikka on kadonnut vuosien saatossa. Huvimajassa on nautittu kahvia, ihailtu Kymijoen maisemia ja kenties se on toiminut myös lemmenparien piilopaikkana.
Kartanon alueella on säilynyt myös vanhoja puutarhapenkkejä. Puistossa oli lisäksi niin sanottu tammimaja, jossa herrasväki vietti kahvihetkiä. Puiston keskikäytävä johti herrasväen uimatalolle Kymijoen rantaan. Uimatalo purettiin 1950-luvulla.Kartanopuutarhan koristekasvit ja istutukset
Oravalan kartanon puutarhassa on ollut kauniita, suunniteltuja istutuksia ja kukkapenkkejä. Ne voidaan ajoittaa varmuudella 1900-luvun alkupuolelle. Puutarhan hoidon taantuessa 1960-luvulla koristekasvit ja istutukset hävisivät tai piiloutuivat maastoon ja maaperään.
Nykyään kartanon perinteiset ja alkuperäiset kasvilajit palaavat vähitellen puutarhaan. Keväisin esiintyy muun muassa idänsinililjoja, narsisseja, lumikelloja ja vuokkoja. Kesällä puutarhaa valtaavat harjaneilikat, varjoliljat ja akileijat, ja syksymmällä kukkivat syysleimut ja tarhaillakot.
Ruusuja ilmaantuu jatkuvasti lisää, kun maan kätköistä nousee esiin vanhoja ruusulajikkeita, kuten punalehtiruusu ja koiranruusu. Myös vanhoja pensaita on säilynyt, esimerkiksi pihasyreenejä, ruusukuusamaa, jasmiketta, villiviiniä ja siperianhernepensasta.
Puutarhaviljelyn historia
Hyötypuutarha on aina ollut olennainen osa kartanoiden puutarhakulttuuria. Oravalan kartanon varhaisimmat tiedot hyötypuutarhasta ovat 1600- ja 1700-luvuilta, jolloin kartanolla viljeltiin humalaa ja pidettiin yrttitarhoja. Ensimmäinen maininta hedelmäpuista on 1800-luvun alkupuolelta, mutta tarkempaa tietoa puulajeista ei ole säilynyt; kyseessä ovat todennäköisesti olleet omenapuut. Ensimmäinen kartta, johon puutarha on merkitty, on isojakokartta vuodelta 1832. 1900-luvun alusta lähtien puutarhaviljelystä on käytettävissä tarkempaa tietoa. Viljely oli tuolloin laajaa ja monipuolista, kuten kartanoiden puutarhatalous siihen aikaan yleensä oli.
1930-luvulla puutarha ja puisto käsittivät noin kolmen hehtaarin alueen. Puutarhaa ympäröi suojaava kuusiaita sekä lankkuaidat. Alueella kasvoi noin 100 hedelmäpuuta, muun muassa omena-, kirsikka- ja luumupuita. Marjaviljelyyn kuului 135 marjapensasta: valkoisia, punaisia ja mustia viinimarjoja sekä keltaisia ja punaisia vadelmia.
Kahdessa kasvihuoneessa viljeltiin kurkkuja ja tomaatteja, ja lisäksi käytössä oli kasvulaatikoita. Vihannesten ja juuresten viljely oli laajaa, ja myöhemmin kasvatettiin myös leikkokukkia. Jopa parsaa viljeltiin kartanon omaan käyttöön.
Puutarhatuotteita myytiin Kymin tehtaille ja torille. Kartanon puistoa hoidettiin esimerkillisesti, ja kartanolla työskenteli oma puutarhuri. Ajoittain puutarha oli myös vuokrattuna puutarhurin hoidettavaksi.
Puutarha vaipuu uneen ja herää
Oravalan kartanon puutarhaviljely taantui 1960-luvulla ja puutarha ja tammipuisto kasvoi umpeen ja ränsistyi. Puutarhasta otettiin myös peltoviljelykäyttöön. Muutama käytävä ylläpidettiin kapeana polkuna vielä 1990-luvulla. Hoitotoimenpiteitä lopetettiin, esim. jalopuita ei enää hoidettu eikä uusittu. Perennat, istutukset, kukkapenkit ja puistokäytävät häipyivät, näin myös perimätieto puistosta ja puutarhasta. Noin 60 vuoden sitkeän unen jälkeen rupesimme pikkuhiljaa herättämään puutarhaa eloon.
