Puutarha kymijoen rannalla

Oravalan kartanon mailla oli asutusta keskiajalla, mutta luultavasti ensimmäiset asukkaat saapuivat Oravalaan jo rautakaudella. Kartano perustettiin vuonna 1671 ja säterirakennuksen paikaksi valittiin todennäköisesti sama alue, jossa kartanon asuinrakennukset sijaitsevat vielä tänä päivänä. Oravalan kartanon puutarha ja puisto sijaitsevat etelärinteessä Kymijoen varrella asuinpihan alapuolella. Puutarhaa ympäröi kartanon pellot ja vanhat metsälaitumet. Puutarha-alue on noin 1,8 ha suuruinen.

Humalaa ja yrttitarhaa

1670-luvulla Oravalan kartanolla viljeltiin ohraa, kauraa, ruista ja humalaa. 1700-luvun alussa Oravalan kartano toimi Karjalan ratsuväkirykmentin everstiluutnantin virkatalona. Tästä ajasta on yksityiskohtaiset tiedot rakennuksista, viljelyksistä ja puutarhasta. Katselmus vuodesta 1744 kuvaa tarkasti rakennuksia ja niiden kuntoa, sekä kartanon viljelyksiä ja metsiä. Asuinpihalla oli päärakennus, kaksi sivurakennusta sekä asuin- ja aittarakennus. Rakennukset muodostivat tyypillisen neliömäisen umpipihan, ”mangård”. Yrttitarhat sijaitsivat rakennuksen pohjois- ja eteläpäädyssä, mutta katselmuksesta ei selviä mistä rakennuksesta on kyse. Yrttitarhan aidat ja portit olivat rappeutuneet, eli yrttitarhalla oli jo ikää katselmuksen aikana.

Puutarhuri saapuu kartanoon

Vuonna 1743 Ruotsin ja Venäjän valtioraja välillä vedettiin Kymijokeen ja Oravala tuli kuulumaan Venäjälle. Kartano päättyi 1770-luvulla haminalaisen varakkaan kauppiassuvun Bruunin omistukseen. Todennäköisesti muotopuutarha sai alkuunsa Bruunien aikakaudella, jolloin myös kartanolla oli puutarhureita. Ensimmäinen puutarhuri tuli Malmgårdin kartanosta Pernajasta. Puutarha luotiin 1700-luvun asuinpihan mukaan, mutta palo vuonna 1918 tuhosi rakennukset ja kartanon pihaympäristö muuttui radikaalisesti. Vielä ei tiedetä miltä puutarha näytti perustettaessa ja ensimmäinen kartta, johon puutarha on merkitty, on isojakokartta vuodelta 1832.

Tammipuisto

Oravalan kartano oli aikoinaan tunnettu tammipuistosta ja tammet mainittiin usein vanhoissa matkakertomuksissa ja sanomalehdissä. Tammipuisto perustettiin 1700-luvun loppupuolella. Vuosirenkaiden laskennan mukaan istutusvuosi olisi 1773. Tutkija Arthur Thesleff inventoi Itä-Suomen tammikantaa 1890-luvun alussa ja hän inventoi Oravalan kartanoa vuonna 1891. Silloin kartanossa kasvoi 66 tammea, joiden ikä oli noin 100 vuotta, ja koko lähialueella kasvoi runsaasti nuoria tammia. Ensimmäinen kirjallinen kuvaus puutarhasta on vuodesta 1804. Tarton yliopiston botaanisen puutarhan perustaja Gottfried Albrecht Germann vieraili Oravalan kartanossa. Matkapäiväkirjassa kuvaillaan puutarhaa tammikujineen kauniiksi ja kartanoa tyylikkääksi.

Muotopuutarha

Oravalan kartanon puutarha on luotu muotopuutarhan tyylin mukaisesti, keskipiste ja lähtökohta oli vanha asuinpiha ja sen päärakennus. Käytävät ovat suoria ja muodostavat neliömäiset kuviot, korttelit. Käytävien yhteinen pituus oli melkein kilometri ja suurin osa on luultavasti tehty puiston alkuvaiheessa. Mahtava syreenikuja reunusti keskikäytävää, puiston keskiakseli, joka johtaa Kymijoelle entisen päärakennuksen verannalta. Puutarhassa on terasseja, jotka on rakennettu luonnonkivestä. Yläpuistossa on korkea penger tukimuureineen ja se sijaitsee entisen päärakennuksen alapuolella.

Jättipuut

Arthur Thesleff havaitsi myös isoja puita Oravalan kartanossa vuonna 1891. Pihalla kasvoi vanha saarni, jonka ympärysmitta oli 174 cm metrin korkeudella ja juuren kohdalla 206 cm. Kyseinen saarni oli todennäköisesti pidetty pihapuu, joka kasvoi keskellä asuinpihaa vielä 1920-luvulla. Puutarhassa oli omenapuu, jonka ympärysmitta oli 161 cm kolmen metrin korkeudella! Tammien vuosikasvu oli ollut nopea ja ympärysmitoiltaan jopa 306 cm. Tänä päivänä Oravalan kartanon vanhimman ja isoimman tammen ympärysmitta on 416 cm. Siperian lehtikuusien ympärysmitat on yli 300 cm.

Huvimaja

Oravalan kartanon puiston huvimaja on säilynyt ja on 1800-luvun alusta. Huvimajalla on pärekatto ja kaunis punottu sisäkatto. Huvimajan katon valtikka on kadonnut vuosien saatossa. Huvimajassa on juotu kahvia, ihailtu Kymijoen maisemaa ja kenties se on ollut lemmenparien piilopaikka. Kartanossa on säilynyt puutarhan vanhoja puutarhapenkkejä. Puistossa oli myös ”tammimaja”, jossa herrasväki nautti kahvia. Puiston keskikäytävä johti herrasväen uimataloon Kymijoen rannalle. Uimatalo purettiin 1950-luvulla.

Ensimmäiset hedelmäpuut

Oravalan kartanoon perustettiin hedelmätarha 1800-luvun alkupuolella. Luultavasti hedelmäpuutarha sijaitsi alapuistossa, jossa nykyinenkin omenatarha sijaitsee. Vuonna 1868 kartano tuli Hornborg suvun omistukseen. Kartanon arviointitoimeksiannossa vuodelta 1872 todetaan, että puisto ja puutarhaa ei ole hoidettu viime vuosien aikana. Agronomi Edvard Hornborg otti vastuun Oravalan kartanosta 1800-1900-luvun vaiheessa. Hän oli kartanoisäntä, joka omistautui koko sydämellään ja osaamisellaan kartanon hoitamiseen ja maatalouden kehittämiseen.

Puutarhaviljely kukoistaa

1930-luvulla puutarha ja puisto oli 3 ha suuruinen ja puutarhan ympärillä oli suojaava kuusiaita ja lankkuaitauksia. Oravalan kartanon puutarhassa kasvoi 100 hedelmäpuuta: omenaa, kirsikkaa ja luumuja. Marjaviljelyssä oli 135 marjapensasta. Valkoisia, punaisia ja mustia viinimarjapensaita, sekä keltaisia ja punaisia vadelmapensaita. Kahdessa kasvihuoneessa kasvoi kurkkua ja tomaatteja. Lisäksi oli kasvulaatikoita. Vihannesten ja juuresten viljely oli laajaa, ja myöhemmin viljeltiin myös leikkokukkia. Edvard Hornborgin vaimo Martha Hornborg viljeli jopa parsaa. Puutarhatuotteet myytiin Kymin tehtaille ja torille, lähellähän oli kaksi isoa paperitehdasta ja kasvavia asuinalueita. Kartanon puistoa hoidettiin esimerkillisesti ja kartanolla oli oma puutarhuri. Välillä puutarha oli myös vuokrattuna puutarhurille.

Puutarha vaipuu uneen

Oravalan kartanon puutarhaviljely taantui 1960-luvulla ja puutarha ja tammipuisto kasvoi umpeen ja ränsistyi. Puutarhan pinta-alaa otettiin myös peltoviljelykäyttöön. Muutama käytävä ylläpidettiin kapeana polkuna vielä 1990-luvulla. Hoitotoimenpiteitä lopetettiin, esim. jalopuita ei enää hoidettu eikä uusittu. Perennat, istutukset, kukkapenkit ja puistokäytävät häipyivät, näin myös perimätieto puistosta ja puutarhasta. Noin 60 vuoden sitkeän unen jälkeen rupesimme pikkuhiljaa herättämään puutarhaa eloon.